Miten meri voisi koskaan unohtaa?

Mare Pacificumista, portugalilaisen löytöretkeilijän Fernão de Magalhãesin (1519–1521) antamasta latinankielisestä nimestä käännökseksi taipunut Tyynimeri on niitä harvoja horisonttinsa hukanneita lakeuksia, joita en ole vielä päässyt kokemaan.

Ja minä sentään olen kirjoittanut, valokuvannut ja matkaillut työkseni yli vuosikymmenen verran. Tyynimeri kaiken huipuksi on maailman suurin merialue, jonka laineet huuhtovat monien tunnettujen matkakohteiden rantoja. Se myös peittää kolmasosan maailman merien kokonaispinta-alasta ulottuen pohjoisen pallonpuoliskon Arktiselta alueelta eteläisen pallonpuoliskon Antarktikselle, lännessä Aasian ja Australian mantereilta Pohjois-Amerikkaan sekä idässä aina Etelä-Amerikan mantereisiin asti.

Mutta minä olenkin saanut valita. Ja juuri sen vuoksi seikkailuni ovat mahtuneet muiden maiden rannikoille: Olen tavannut tumman kirkkaansinisen Barentsinmeren, eli Pohjoisen jäämeren reunameren, joka on nimetty kyseistä aluetta 1500-luvun lopulla kartoittaneen hollantilaisen löytöretkeilijä Willem Barentsin (1550–1597) mukaan. (Pohjoinen jäämeri oli ennen muinoin järvi, kunnes Atlantti laajeni rikkoen Grönlannin ja Huippuvuoret toisiinsa yhdistävän kannaksen.)

 

Dippi

Roker Pier - Sunderland

 

Olen kokenut matalana ja myrskyisenä tunnetun Pohjanmeren sekä lempeän lämpimän ja turkoosin Andamaanienmeri, Intian valtameren sivumeren. Listalle mahtuvat myös Kreikan mytologian Atlas-jättiläisestä nimensä saanut Atlantin valtameri eli Atlantti sekä useita kertoja suola-aavikoksi kuivunut Välimeri, joka haihtui ilmaan miljoonin kuutioin ja satoi tuhannen vuoden aikana ympäri maapalloa nostaen merenpintoja 12 metrin verran.

 

8949349488_a3365a6465_h

Hvar | Croatia

 

Sitten on rakas Itämeremme, tuo pienestä koostaan huolimatta Mustanmeren jälkeen maailman toiseksi suurin murtovesiallas. Maailman nuorin meri ja samalla myös maailman saastunein meri. Se surettaa minua.

Meri on ollut täällä ennen meitä. Se muistaa ja tietää kaiken: ihminen on tutkinut maailman meristä vain 5 %.

ANDY: You know what the Mexicans say about the Pacific?
RED: No.
ANDY: They say it has no memory. That’s where I want to live the rest of my life.

Yksi maailman historian rakastetuimmista elokuvista, Shawshank Redemption, jättää mielen päälle kysymyksen siitä, mitä meri muistaa. Vai muistaako se?

Meri on ollut olemassa maailman ensimmäisestä aamusta asti, vuosimiljoonien ajan ennen meitä. Se on elänyt, muuttunut, mukautunut ja myös muovannut maailmaa, jossa elämme. Merenpohjan sedimenttikerroksista pystytään määrittämään, mitä historian aikana on tapahtunut. Meidän aikakautemme, jos kukaan on sitä tulevaisuudessa enää tutkimassa, tulee jättämään jälkeensä paksun muovikerroksen, sillä edes valtamerten tunnetusti syvin kohta, Mariaanien hauta, ei ole säästynyt makeispapereilta ja muovipusseilta.

Jos ihmiskunta ei opi rakastamaan valtameria, jotka yhdessä kasviplanktonin ja levien kanssa muodostavat yli puolet hengittämästämme hapesta, se tuomitsee itsensä sukupuuttoon. Se tosin ei tulisi yllätyksenä, sillä 99 % maapallolla koskaan eläneistä lajeista on kuollut sukupuuttoon.

 

Kevatjäät

 

Seitsemällä merellä purjehtinut merimies on käynyt Pohjoisella ja Eteläisellä jäämerellä, Pohjoisella ja Eteläisellä Tyynellämerellä, Pohjoisella ja Eteläisellä Atlantin valtamerellä sekä Intian valtamerellä. Nykyään nimityksiä ei tosin enää käytetä kuin seitsemän meren sanonnassa, sillä maantieteellisesti valtameriä on enää kolme.

Vaikka maailmassa on lukematon määrä nimettyjä vesialueita, kaikki meret, lahdet ja vuonot ovat samaa vettä. Ei siis ole olemassa vettä, joka olisi vain Tyynenmeren, Atlantin tai Norjanmeren vettä. Kesäpäivänä ihoa hyväilevät laineet ja tuulisella säällä rannoille kuohuvat ryöpyt, jotka kihisten sulavat pois aaltojen osuessa kivikkoiseen rantaan, ovat ehkä joskus murtuneet Eteläisen jäämeren jäävuoria vasten tai lipuneet turkooseina mainikeina Aasian rannikoilla.

On kiehtovaa ajatella, miten syvyyksien salatut virrat, joita pitkin vedet liikkuvat, ovat jossain pullonvihreän arktisen sävyisiä ja taas toisaalla kirkkaan turkoosinsinisiä – ja silti kaikkialla yhtä samaa merivettä elämän loppuun asti.

 

Dippi